Tervehdys.
Tässä mailissa on siis kolme osaa, joista ensimmäinen on "Filosofiakirjoitus, elikkäs pelkkää diibadaabaa! (osa 3)" ja toinen on "lisäkirjoitus". Toivottavasti kirjoitus herättää mielenkiintoa ja mielipiteitä. Viimeisessä osassa paikkaan rästiin jääneitä nettivinkkejä.
Anonyymin Maisterin vinkistä hain molemmat kirjat (Cognitive psychology: A student's handbook. ja Mieli ja aivot : kognitiivisen neurotieteen oppikirja.), jotka molemmat ovat näköjään melkoisia tiiliskiviä - kirjojen sivumäärä on yhteensä noin 1100. Molemmissa kirjoissa on mielenkiintoisen näköistä matskua, mutta jos kuitenkin pysyisin siinä kategoriajutussa.
Ensimmäisellä selauksella löysin termejä "kategorinen havaitseminen" ja "categorical perception". Ensimmäinen selitetään "Ärsykejatkumon jakaminen tarkkarajaisiin havaintokategorioihin. Kategorioiden välillä erottelukyky on tavallisesti parempi kuin kategorioiden sisällä." Toinen termi selitetään "Perceivin stimuli as belonging to a given category". Nämä esimerkit löytyvät siis ihan sisällysluettelosta.
Lisäsekavuutta termistä "kategorinen havaitseminen" löytyy sivistys.fi sivustolta, jossa sanotaan esimerkiksi näin: "Yllä olevassa esimerkissä voi ajatella, että suomalaisilla on vahvat kategoriat äänteille /k/, /p/ ja /t/ ja siksi taipumus kuulla nämä konsonantit selvinä vaikka ne olisi äännetty huolimattomasti. Jos henkilöllä sen sijaan ei ole erillistä /g/ -kategorian edustumaa, hän kuulee /g/:nkin herkästi /k/:na."
Seuraavaksi etsin Anonyymin Maisterin vihjaamia käytännön kokeita. Mielenkiintoista kamaa löytyi esimerkiksi McCloskeyn ja Glucksbergin tutkimus, jonka mukaan 30 testihenkilöstä 16 kategorisoisi halvauskohtauksen sairaudeksi, mutta loput 14 ei. Molemmissa kirjoissa keskityttiin paljolti kohteiden tunnistamisen biologiaan, mutta melko vähän filosofiseen näkökulmaan - joskin se kai psykologian kannalta tarkasteltuna onkin oikea lähestymistapa.
Toinen mielenkiintoinen tutkimustulos oli erilaiset tutkimukset muistin merkityksestä tunnistamiseen ja sitä kautta varmaankin kategorisointiin. Esimerkiksi ihmisiä on tietenkin helpompi ryhmitellä, jos naamat kykenee tunnistamaan. Lisäksi esimerkiksi aivovaurioiden merkitystä muistiin tarkasteltiin, joista mainittiin neglect-potilaan testisuoritus piirtokokeessa.
Kaikenkaikkiaan näyttäisi siltä, että kategorian määritelmiä on muutama kappale, ja niiden sopivuus/oikeavuus riippuu mistä näkökulmasta asiaa tarkastellaan ja kuka asiaa tarkastelee. Ehkä tähän kysymykseen ei ole oikeaa vastausta, koska kyseisten kirjojen mukaan asiaa on mietiskelty ja tutkittu jo antiikin Rooman ajoista saaakka.
Olen saanut palautetta, että kirjoitusteni pitäis olla paremmin jaoteltuja. Niinpä tämä kirjoitus on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen koskee mielipiteitä ja toinen urheilua. Toivon, että jaottelu toimii, koska viimeksi kokeileman (ja muuten varmaankin samalla keksimäni) ”liukuva kappalejako” ei oikein näyttänyt painuvan lukijoiden tajuntaan toivotulla tavalla. Tästäkin kirjoituksesta toivon palautetta/kommentteja, koska niin saadaan aikaiseksi keskustelua yksinpuhelun (-kirjoittelun) sijaan.
OSA1
Oletteko koskaan ajatelleet, että mitä suurempi määrä ihmisiä on yhtämieltä jostain asiasta, niin se tulee tehtyä? Kuitenkin jos asiasta ollaan erimieltä, niin aina tullaan kiistelemään kuka tai kumpi on oikeassa. Esimerkiksi politiikassa Suomessa asioista äänestetään, mutta vain asioista, jotka tiedetään. Mitä vähemmän tiedät, niin sitä vähemmän sinulla on päätettävää.
Se, että onko jokin asia oikein tai väärin on merkitöntä, koska asiaa kuin asiaa voidaan perustella mielipiteillä. Voi olla vaikka mieltä, että kaikkien pitäisi kuolla. Eikä se tee mielipiteestä yhtään sen väärenpää, kuin muutkaan mielipiteet. On vain olemassa yleisesti hyväksyttyjä asioita, kuten tulevaisuuden turvaaminen ja/tai omaisuuden merkitys.
Äänestäjien mielipiteet ovat ne jotka ratkaisevat asian ensimmäisen vaiheen. Toinen vaihe on esimerkiksi kansalaisten nousu barrikaadeilla, kun päättäjät tekevät yleisön mielestä huonoja päätöksiä. Kuitenkin edelleen väitän, että mitä vähemmän tietää niin sitä vähemmän on päätettävää. Tämän voi kuitenkin kääntää toisinpäin, elikkäs joistakin asioista on lähes mahdotonta muodostaa mielipidettä, koska niistä ei tiedä mitään. Esimerkiksi tavallisen kansalaisen on mahdotonta päättää/äänestää tai muuten vaikuttaa hypoteesiin ”Pitäisikö Suomen antaa Venäjän kiristää rajapolitiikkaansa ja nähdä rajanylityslennot vain virheinä?”.
En tiedä pohditaanko missään äsken mainitun kaltaisia asioita, mutta kansalainen ei niistä päätä. Toisin sanoen; kansalainen päättää jonkun ihmisen tai ryhmän päättämään kansalaisen asiat. Esimerkiksi eduskunta on tällainen, mutta samalla esimerkiksi puollustusvoimat ei toimi samoin. Kansalaiset eivät päätä puollustusvoimien organisatorisista toimista, eikä varmaankaan kannattaisikaan päättää.
Nyt eurovaalien alla on kuitenkin hyvä muistaa, että miksi sinne porukkaa valitaan. Syyhän on tietenkin edustamaan suomalaisia parlamentaarikon puolueen kautta. Kuitenkin europaanunioni on niin byrokratisoitunut, että pienet asiat ja pienet poliitikot eivät siellä enää kykene toimimaan. Perusteella YK voidaan nähdä mitä tapahtuu, kun isoilla mailla on suuremmat oikeudet kuin pienemmillä mailla. Ja, kuten jokainen varmasti tietää: Suomi on pieni maa.
Kirjoituksen ensimmäisen osan lopuksi haluaisin haastaa mielipiteiden arvokkuuden, eli milloin jokin mielipide on se paras vaihtoehto, kun mielipidettä vastaan olevat mielipiteet ovat myös täysin arvokkaita. Valittu mielipide kallistuu yleensä ”yhteisen hyvän” ja/tai ”yhteiskunnan parhaaksi”, mutta se ei välttämättä ole ”paras” vaihtoehto.
OSA 2
Nykyään urheilu on vain yksi markkinointikanava. Esimerkiksi ammattijalkapalloilijoilla on suuria markkinointisopimuksia ja joukkueet listautuvat pörsseihin, aivan kuten yritykset konsanaan. Tästäkö nuorten urheilijoiden sitten pitäisi ottaa oppia ja pyrkiä samaan? Enää ei ole tärkeää oletko paras, vaan mikä on markkinointiarvosi. Katsokaa vaikkapa Anna Kurnikovaa, jonka markkina-arvo on suurimmaksi osaksi kaikkea muutakuin parasta tennisosaamista.
Samalla tavalla jääkiekossa ja koripallossa ei pyritä enää olemaan vain paras, vaan televisio-oikeuksista ja sponsorisopimuksista väännetään kättä oikein tosissaan. Esimerkiksi Oulun Kärppien paidat ovat niin täynnä mainoksia, ettei siitä sotkusta meinaa pelaajannumeroa löytää. Samaan aikaan huippupelaajalupauksista ollaan valmiita maksamaan lähes mitä tahansa, kuten tapaus Grandlundissa nähtiin.
Onko sitten oikein, että muutamilla huippujoukkueilla on mahdollisuus ylläpitää järjettömän kokoista organisaatioita, kun samalla pienemmät joukkueet yrittävät pitää huippupelaajansa edes pari kautta. Toki erilaisia palkkakattojärjestelmiä on kehitelty, mutta jos pelaaja tienaa useamman miljoonan joka kausi potkimalla palloa, on jossain menty pahasti metsään. Pelaaja voi harjoitella niin paljon kuin vaan ikinä jaksaa ja pystyy, mutta joutuu tyytymään johonkin puulaakiporukkaan vain koska kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia edes pyrkiä ammattilaiseksi.
Lisäksi, ammattilaiseksi haluaminen ja sinne pääseminen sulkevat toisensa pois. Elikkäs, amatööri haluaa ammattilaiseksi, mutta ammattilainen ei sitä enää halua, koska on jo ammattilaistasolle päässyt – ja näin motivaatioita samanlaiseen puurtamiseen ei enää ole. Pelaajan näkökulmasta tarkasteltuna ei ole väliä osaatko pelata joka ilta hyvin, vaan kuinka hyvin pystyt myymään oheistuotteita. Oheistuotteita ostavat luulevat tuotteiden avulla pystyvän nousevaan samalle tasolle kuin oma idolinsa, vaikka tilannehan on juuri päinvastoin. Vai kuinka monta pelaajaa tiedät, jonka tulostaso olisi noussut merkittävästä, pelaajan alettua pelaamaan joillain hi-tech-varusteilla?!
Hobnox Audiotool on virtuaalinen musiikkimikseri, jolla pääsee kivasti tekemään omia looppeja ja sun muita. Audiotool on melko raskas, joten lataamisessa voi kestää tovi.
KRP ylläpitää nettisensuurilistaa, jota itsekkin olen arvostellut. Vielä suuremmalla syyllä, kun Iltalehti kertoo, ettei kyseiseltä listalta niin vaan erotakkaan - vaikka olisi listalla alunperinkin perusteettomasti.
Salaliittoteoreetikoille lisätietoa tarjoavat YouTubesta löytyvä video, joka käsittelee WTC:n raunioilta löytynyttä kamaa. Lisäksi Zeitgeist-dokkarin tuottajan haastattelu, jossa (yleensä kohteliaampi) Alex Jones toimii haastattelijana.
Lopuksi yksi suosikeistani Tom Waitsin kappale "God's away on business" onkin paljon suositumpi ja merkittävämpi kappale, kun alunperin ajattelin. Pienenä yksityiskohtana voisi mainita, että Bob Dylanin poika ohjasi kyseisen kappaleen musiikkivideon. Lisäksi sanoista keskustellaan esimerkiksi täällä. Minä ajattelen kyseisen kappaleen sanojen tarkoittavan jumalan olemattomuudella niillä hetkillä, kun ihminen jumalaa tarvisi. Jokainen on toki vapaa tekemään omia johtopäätöksiä, ja toivottavasti tekeekin!
Näin loppuu tämä kirjoitus, joten nyt on Teidän vuoronne osallistua! :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti